Rocket Motorsin kannel kilkattaa Suomi-surffia

Rocket Motors on vuonna 2004 perustettu surfbändi. Bändin instrumentaalimusiikkia voidaan luonnehtia termillä ”Boogie and Surf”, joka viittaa menevään ja vauhdikkaaseen rokkiin surfgenren hengessä. Rocket Motorsin musiikissa solistin asemassa on kitara, jonka kaiukkaassa soundissa musiikkityylin perusta on selkeästi kuultavissa. Rocket Motors ei kuitenkaan tyydy imitoimaan surf-musiikin luojia, vaan on vienyt musiikkiaan reilusti eteenpäin.

Rocket Motorsissa soittavat Huge Waxer (kitara), Les Talkin (kitara), Stun Phaser (basso) ja Hairy Lou (rummut). Bändin musiikki on lähtöisin pääosin Huge Waxerin kynästä. Rocket Motorsissa ovat soittaneet mainittujen jäsenten lisäksi rumpalit Keku (2004-2006) ja Tex Lotion (2006-2010).

Rocket Motors teki ensimmäisen levynsä, Back To The Moonin, vuonna 2008. Bändin itsensä tuottama levy sai radiosoittoa erityisesti Yhdysvalloissa. Back To The Moonilta julkaistiin kaksi biisiä ”Arctic Surf”-kokoelmalla vuonna 2009 (Twangsville Productions, TWGS4266).

Iowassa toimiva Vintage Torque-tuotantoyhtiö käytti Rocket Motorsin musiikkia DVD-julkaisullaan (Vintage Torque Vol. 3) ja Rebel Wild Films Washingtonista varasi oikeuden käyttää Rocket Motorsin Taiganote-kappaletta elokuvassaan.

Back To The Moon sai arvosteluita mm. Soundissa (3/2010, s. 82).

Toinen levy, Clevergreens, oli myös bändin oma yhteistuotanto ja se valmistui vuonna 2010. Clevergreens on myös saanut radiosoittoa ja sitä on käytetty bändin omassa markkinoinnissa laajalti.

Rocket Motorsin seuraava levy on valmistumassa ja sitä odotellaan julkaistavaksi kevään 2011 aikana.

Rocket Motors on keikkaillut säännöllisesti Etelä-Suomessa. Bändin live-esiintymiset ovat energisiä ja vauhdikkaita. Kappaleiden yllättävät sovitusratkaisut pitävät yleisön mielenkiinnon yllä ja hyväntuulinen keikkasetti jättää tunnelmapalat toiseen kertaan.